Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää suomelle!

Tänään tulee siis kuluneeksi jo 97 vuotta siitä kun Suomi itsenäistyi Venäjän keisarikunnasta. Suomen suuriruhtinaskunta hajosi ja seuranneessa sekavassa tilanteessa Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi 6. joulukuuta 1917. Itsenäistyminen sinänsä sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä, sillä Venäjän keisarikunnan kaatumisen ansiosta "meillä" oli ns. helppo julistautua itsemme itsenäisiksi. Vanhoilla hallitsijoillamme kun oli hiukan muuta mietittävää.

Ei voi missään nimessä kuitenkaan sanoa että itsenäistyminen olisi sujunut mutkatta. Olihan suomessa kuitenkin eriäviä mielipiteitä siitä tulisiko uuden valtion olla keisarikunta, kuningaskunta vaiko kenties demokratia. Seuraavana vuonna 1918 syttyi sisällisota nk. punaisten ja valkoisten välillä. Sotaan osallistui vajaat 200 000 suomalaista ja noin 20 000 ulkomaista sotilasta. Sisällissodassa sai surmansa kaikkiaan noin 37 000 ihmistä. Mutta suomelle valtiona suurin haaste oli vasta edessä.

Tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin K. J. Ståhlberg joka vakiinnutti suomalaisen parlamentarismin, jossa eduskunnan lisäksi presidentillä oli tärkeä asema. Ståhlbergin kaudella kahtiajakautunut kansakunta alkoi eheytyä lukuisten sosiaalisten uudistusten ja elintason kasvun ansiosta.

Vuonna 1938 Neuvostoliitto (entinen Venäjän keisarikunta) esitti suomelle epävirallisen vaatimuksen alueluovutuksista. Näihin Suomi ei taipunut taikka suostunut. Vuoden 1939 syksyllä kun toinen maailmansota oli jo käynnissä Neuvostoliitto esitti uuden vaatimukset Hangon tukikohdasta sekä laajoja maa alueita Karjalassa. Neuvostoliitto esitti vaatimuksensa alueista myös muille baltian maille, nämä suostuivat vaatimuksiin. Suomi sen sijaan ei suostunut taipumaan Neuvostoliiton asettamiin vaatimuksiin jonka seurauksena puhkesi talvisota. Suomi menetti talvisodassa yli 26 500 rohkean sotilaan hengen ja yli 1000 siviiliä. Neuvostoliitto sen sijaan kärsi huomattavasti suuremmista tappioista. He menettivät yli 48 500 sotilasta, lisäksi yli 150 000 sotilasta haavoittui pahasti. Nyky laskujen mukaan tiedetään että molempien tappiot olivat huomattavasti suuremmat. -90 luvulla tehtyjen laskujen mukaan Neuvostoliitto olisi menettänyt yli 265 000 sotilasta. Talvisodan seurauksena Suomi menetti Sallan ja Kuusamon itäosat, suuren osan Karjalasta, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 % Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista eli noin 12 % koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja.

22. kesäkuuta 1941 Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon ja käytti aiemmin sovitun mukaisesti Suomen ilmatilaa ja lentokenttiä Neuvostoliiton pommittamiseen. Samaan aikaan Suomen laivasto osallistui eteläisen Suomenlahden miinoittamiseen Saksan kanssa. Neuvostoliitto vastasi pommittamalla sotilaskohteita Suomessa lentokoneilla ja tykeillä. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa. Suomen ja Neuvostoliiton välillä vältyttiinkin merkittäviltä sotatoimilta muutaman päivän ajan. 24. kesäkuuta 1941 Neuvostoliitto evakuoi lähetystönsä Helsingissä. Kun puna-armeijan ilmavoimat pommitti 25. kesäkuuta Helsinkiä, Turkua ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta, pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa. Sota julistettiin 26. kesäkuuta. Suomen armeija ja Suomessa olleet saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen. Suomen armeija aloitti suurhyökkäyksen Laatokan Karjalassa Korpiselän suuntaan 10. heinäkuuta ja sen painopiste oli vasemmalla siivellä. Hyökkäyksen kärkenä eteni eversti Ruben Laguksen komentama 1. jääkäriprikaati, joka saavutti Laatokan rannat muutamassa päivässä. Elokuun loppuun mennessä kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin komentama Karjalan Armeija oli saavuttanut talvisotaa edeltäneet rajat. Talvisodan kokenut Suomen kansa oli harvinaisen yksimielisesti maan johdon ja menetetyn Karjalan takaisin hankkimisen takana. Uutta sotaa pidettiin talvisodan jatkosotana, joka tähtäsi kärsityn vääryyden korjaamiseen. Rytin erottua tehtävistään ja 4. elokuuta virkaan astunut uudeksi presidentiksi valittu Mannerheim katsoi elokuun puolivälissä Rytin tekemän Ribbentrop-sopimuksena tunnetun henkilökohtaisena kirjeenä lähetetyn vakuutuksen olevan pätemätön sitomaan Suomea Saksaan. Rauhanehdot saatiin elokuun lopussa. Neuvostoliiton ehtona aselevolle oli suhteiden katkaiseminen Saksaan. Eduskunta äänesti 2. syyskuuta suhteiden katkaisemisen puolesta äänin 113–43 ja Neuvostoliitto oli valmis aloittamaan aselevon 4. syyskuuta 1944 kello 8.00 sillä edellytyksellä, että Suomi tiedottaa suhteiden katkaisemisesta Saksaan. Suomalaiset lopettivat sotatoimet tuona ajankohtana, mutta neuvostoliittolaiset jatkoivat tulitusta vielä vuorokauden, mikä ilmeisesti johtui tiedotteen julkaisun viivästymisestä.

Jatkosodan päätyttyä Suomen piti laittaa käyntiin toimenpiteet Natsi-saksan karkottamisesta Suomen Lapista Neuvostoliiton kanssa tehdyn rauhan ja tämän sopimuksen seurauksena. Suomen armeijan ja Saksan 20. Vuoristoarmeijan johdon välillä aloitettiin Rovaniemellä 11. syyskuuta 1944 neuvottelut saksalaisten rauhanomaisesta vetäytymisestä Suomesta. Neuvottelijana olivat Mannerheimin nimittämä everstiluutnantti Usko Sakari Haahti ja saksalaisten puolelta armeijakunnan komentajan kenraalieversti Lothar Rendulicin edustajana esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herman Hölter. Haahti lensi Rovaniemelle 11. syyskuuta ja kaksipäiväisten neuvottelujen jälkeen laaditun sopimuksen mukaan suomalaiset antaisivat saksalaisten käyttöön 26 veturia ja 700 junavaunua evakuointia varten. Oulujoen sillat ja eteläpuoli jäisivät suoraan suomalaisille, ja taisteluosasto Westin tuli siirtyä joen pohjoispuolelle viimeistään 15. syyskuuta. Myös Toppilan satama jäisi suomalaisille, mikä oli saksalaisille hankala myönnytys, sillä satama oli tärkeä evakuoinnissa. Saksalaiset lupasivat myös jättää Oulu-Kajaani -radan ehjäksi, mutta räjäyttivät myöhemmin Kiehimän sillan.

Suomi menetti 2 maailmansodan aikana 95 000 sotilasta ja 2 000 siviiliä. Monen muun maan tavoin teki suuret tappiot, menehtyneiden prosentuaalinen määrä väkilukuun nähden oli 2,62%. Tosin luku on suhteellisen pieni verrattuna esimerkiksi Puolaan, Saksaan ja Neuvostoliittoon joiden luvut ovat pitkälti päälle 10% väestöstä. Täytyy kuitenkin muistaa että Suomen armeijan koko ja kalusto verrattuna Neuvostoliittoon oli HUOMATTAVASTI pienempi.

Vaikkakin suomi teki suuret tappiot ja käytännössä voimme todeta että Suomi hävisi sodan, niin nykypäivän suomalaiset voivat kiittää todella rohkeita sotaveteraaneja siitä, että voimme kutsua itseämme suomalaisiksi ja omaksi valtioksi. Monella tavoin voimme ajatella asiaa niin että kuinka moni nykypäivän nuorisosta lähtisi sotaan... vapaa-ehtoisina. Kuten meidän isovanhemmat ovat tehneet, puolustaakseen maataan, perhettään ja itseään.

Mitä muistan oman isoisäni kertomuksista, niin se ei missään nimessä ollut helppoa lähteä rintamalle 16 vuotiaana. Saatika jättää perheensä, kotinsa, pelastaakseen kaikki tämä. Toisaalta häneltä sai aina hyvän käsityksen siitä, että tuon ajan nuoret pitivät itsestään selvyytenä maamme, itsenäisyytemme turvaaminen. En toisaalta käsitä sitä mistä suomen rohkeat sotilaat, isoisäni mukaan lukien löysivät tuon rohkeuden, päättäväisyyden ja toisaalta kivuttomuuden tuolla rintamalla. Olen usein miettinyt esimerkkinä isoisäni kohdalla sitä, mistä tuo nuo edellä mainitut kumpuavat. Ajatellen että isoisäni oli siinä esimerkillinen ettei periksi anneta. Kolme kertaa hänet tuotiin paareilla sairaalaan kun oli pahasti haavoittunut, mutta kolme kertaa hän meni myös takaisin. Ensimmäisellä kerralla hänet tuotiin vanhan Karjalan kannakselta paareilla kun hän oli saanut Neuvostoliiton rynnäkössä luodin olkapäähänsä. Luoti meni suoraan läpi, jotenka paikattavaksi ja haavan vähääkään umpeuduttua takaisin rintamalle. Toisella kerralla kun itsepäistä sielua tuotiin paareilla hän oli saanut kranaatista sirpaleita pitkin käsiään ja jalkojaan. Jälleen takaisin rintamalle kun vähääkään pääsi liikkumaan. Kolmannen kerran hänet tuotiin paareilla kun hän oli saanut Neuvostoliiton erinomaisesti naamioituneelta tarkka-ampujalta luodin ohimoonsa. Luoti jäi päähän ja oli muutamasta millistä kiinni ettei henki lähtenyt. Luotia ei koskaan saatu ulos, joten hän kulki loppuelämänsä ns. luoti päässä. Tämän sairaala reissun jälkeen hän ei myöskään koskaan palanut rintamalle taikka sotaan. Ymmärrän sinänsä sen että monelle jäi elinikäiset arvet, ei pelkästään fyysiset vaan myös psyykkiset. Monikaan edesmenneistä sotaveteraaneista eivät koskaan toipuneet sodasta ja kaikesta näkemästään. Isoisäni söi loppu elämänsä todella vahvoja lääkkeitä eikä koskaan esimerkiksi saanut iloita autolla ajamisesta, hänelle kun ei koskaan myönnetty ajokorttia.

Siitä voin toki olla iloinen että isoisä eli päälle 80:si. Ajatellen kaikkea kärsimystä ja särkyä mitä hän joutui kokemaan sodassa. Monen kohdalla sota ei loppunut 1948. Vaan jäi elämään Suomen sotilaissa loppuelämäksi tavalla tai toisella.

Isoisä on jo pilvenreunalla katselemassa, seuraamassa elämäämme. Varmasti ihmettelemässä mihin maailma on tullut ja mihin olemme menossa. Mutta muisto hänestä elää aina sydämessä ja muisto tatuointina käsivarressani. 11 vuotta on kulunut jo siitä kun isoisästä aika jätti mutta ääretön kunnioitus hänen teoilleen, uhrauksille ja elämälle säilyy ainiaan.

Lopuksi voimme siis todeta että oikein hyvää 97-vuotis syntymäpäivää Suomen valtiolle ja sydämmeliset kiitokset KAIKILLE sotaveteraaneille

Lähteenä toiminut omat ajatukset ja Wikipedia.