Puhelin käyttäytyminen nyt ja ennen

Pohdiskelin pitkään tämän päivän aihetta. Mutta suhteellisen kevyesti löytyi aihe joka koskee nykypäivänä jo hyvin suurta osaa kansasta.

Aihe on niinkin läheinen jokaiselle kuin puhelin. Siihen liittyvä käyttäytyminen ja mitenkä tämä on muuttunut ajansaatossa.

Ensimmäiseksi lähdin pohtimaan sitä, miten ihmiset käyttäytyi puhelimiensa kanssa ennen kännykkää ja pitkään vielä tämän jälkeenkin. Tähän löytyy nopeasti vastaus jokaiselta yli kolmekymppiseltä (olematta millään tavalla rasisti nuorempia kohtaan). Ennen kännyköitä lähes jokaisesta suomalaisesta kodista löytyi lankapuhelin. Puhelin oli siis sidottu kotiin, sitä ei voinut ottaa mukaan joka paikkaan eikä siis voinu vastata koska tahansa.

Lankapuhelimen aikakautena vastaaminen oli satunnaista. Eli, jos oltiin kotona ja puhelin pirahti, niin siihen vastattiin. Eikä aina silloinkaan kerinnyt. Siihen aikaan ei voinut millään tietää kuka oli soittanut joten takaisin soittoa ei tapahtunut, paitsi tietysti jos tiesi että tietty henkilön oli määrä soittaa eikä päässytkään vastaamaan juuri sillä sekunnilla. Ei ollut minkäänlaista näyttöä josta olisi nähnyt soittajan numeroa jonka perusteella olisi voinut päätellä kuka soitti.

Voi siis todeta, että puhelinkäyttäytyminen oli tähän aikaan melkoisen rentoa. Jos jäi vastaamatta niin voi voi. Soittaja soitti sitten uudestaan. Jos olit ns. kaupungilla jonka aikana joku yritti soittaa, niin et tietenkään voinut tietää soitosta.

Myöhemmin (-90 luvun puolivälin jälkeen) tuli numeronäytöt josta näit ohi mennen puhelun numeron. Jostain kumman syystä nämä eivät kuitenkaan yleistyneet halutusti.

Kännykät yleistyivät -90 luvun loppupuolella ja jo 2000 luvun alussa lähes jokaisella nuorella aikuisella oli kännykkä. Tällöin oikeastaan alkoi armoton vastaus vimma ja "kiroominen" jos joku ei vastannut. Kun sillä nyt kuitenkin on kännykkä!

Eipä siitä päästy kuin 2000 luvun puoliväliin niin lähes jokaisella suomalaisella oli kännykkä. Tässä muutamassa vuodessa oli jo puhelinkäyttäytyminenkin muttunut lähes tunnistamattomaksi vanhalle lankapuhelin käyttäjälle. Lankapuhelimeen kun vastattiin niin kerrottiin yleensä nimi. Etu- ja sukunimi lausuttiin selvästi jotta ei syntynyt väärin käsityksiä. Joissakin kodeissa kerrottiin jopa osoite, samaista väärinkäsitystä välttääkseen. Puhelu lopetettiin asiallisesti ja kiittäen soittajaa mukavasta puhelusta.

Nykypäivänä voisi aikalailla sanoa että jokaisella on kännykkä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa kaksi puhelinta per asukasta. Samalla kun kännykät ovat yleistyneet radikaalisesti, niin voisi sanoa että lankapuhelimet ovat ns. kuolleet pois.

Tässä ohessa kun kännykät ovat yleistyneet on syntynyt ihmisille ihmeellinen mielikuva siitä että olet aina, siis AINA, tavoitettavissa. Tästä johtuen on kasvanut yhä suuremmaksi murheeksi asia jota itse kutsun puhelinterroriksi. Tarkoittaen siis sitä, että jollet heti vastaa kun toinen yrittää tavoittaa sinua niin sitten yritetään soittaa äkkiseltään 20 kertaa uudestaan heti perään. Ihmisillä ei siis ole enään malttia odottaa 15 minuuttia jotta toinen voisi soittaa takaisin, saatika sitten tuntia. Tähän voisin antaa esimerkin (ehkä parikin):

Esimerkki 1. Korjailet autoa, sanotaan vaikkapa että teet öljynvaihdon. Sanotaan vielä että joku yrittää tavoitella sinua juuri kun olet ottamassa pohjatulppa auki ja päästämässä vanhat öljyt ulos. Noh, saat öljyt ulos. Tässä menee n. 10 min kun hiukan odottelet. Kätesi on täysin öljyssä, jonka ansiosta et halua käyttää kännykkääsi. Jos kuitenkin yrität niin puhelimesi on pilalalla. Samalla kun odottelet että öljyt tulee ulos niin otat öljy korkin auki, jotta öljyt tulee nopeammin. Kun suurin osa öljystä on tullut ulos, eli sitä ei tule enään kuin hanasta kaatamalla niin voit irroittaa öljyn suodattimen. Tässä menee ylimääräiset 5 minuuttia koska edellinen öljynvaihtaja on ollut tumpelo ja raapassu suodattimen kiinni suodatin avaajalla, eli suodatin juuttunut kiinni. Suodatin kun on väkinäisesti kiinni niin saat haavan käteen samalla. Et välitä pienestä jotenka kiinnität uuden suodattimen, siinä menee n. 5 minuuttia kun teet kaikki ennakoivat asiat, esim. öljy suodattimen tiivisteisiin jotta se pitää öljyt sisällään. Tässä kohtaa voit laittaa pohjakorkin paikalleen. Ottaessasi korkin auki niin se on tietenkin tipahtanut säiliöön johon tyhjensit vanhat öljyt. Hakemiseen ja putsaamiseen menee siis 5 minuuttia. Nyt voit ottaa tavarasi pois auton alta samalla kun tulet pois sieltä samalla päästät auton alas, koska olet tunkannut auton ylös jotta mahdut paremmin alle. Tavaroiden ja astioiden keräämisen sekä alas päästämiseen menee 5 minuuttia. Nyt voit täyttää uutta öljyä. Kaadat koneeseen ensimmäisen kannullisen. Odotat pienen hetken jonka jälkeen tarkistat tikun. Täytät toisesta kannusta vähän lisää jotta saat pinnan oikealle kohdalle. Tässä menee 10 minuuttia. Keräät tavarat kasaan, pistät täyttökorkin paikalleen jne. Tämän jälkeen menet pesemään kädet. Tässäkin menee 10 minuuttia. On juuri mennyt 50 minuuttia. Kokoaikana et ole voinut vastata puhelimeen kokoaikana koska kätesi ovat niin likaiset ettet halua koskea puhelimeen!

Esimerkki 2. Olet juuri menossa saunaan kun kaveri koittaa soittaa. Menet suihkuun, siinä menee 10 minuuttia. Tämän jälkeen saunanlauteille nauttimaan, täällä menee kevyesti 20 minuuttia. Tulet saunasta peseytymään, siinä menee monella helposti 20 minuuttia. Tulet saunasta ja huomaat kaverin soittaneen. Kätesi ovat tietenkin puhtaat ja kuivat joten voit soittaa takaisin. Aikaa on kuitenkin jo kulunut 50 minuuttia.

Kummassakin esimerkissä meni 50 minuuttia. Aikaa, jona hetkenä olet tavoitettamattomissa.

Joku voisi tässä kohtaa tokaista että eihän noita tehdä päivällä kun ollaan töissä. Totta tuokin kakkos esimerkin kohdalla. Täytyy kuitenkin muistaa että on paljon asioita joita ihminen tekee jonka aikana ei voida olettaa vastausta soittoihin. Toisaalta kummassakin esimerkissä tulee selkeästi myös esille se, ettei auta vaikka tämä soittaja yrittää soittaa 100 kertaa tuon 50 minuutin aikana. Et ole sen paremmin tavoitettavissa.

Pidän nykypäivän mallia aivan älyttömänä tavoitettavuuden suhteen. Oletetaan itsestään selvyytenä että jokaikinen henkilö jonka maa päällään kantaa on tavoitettavissa 24/7. Fakta on kuitenkin se, että henkilökohtaisesti voin todentaa tässä kohtaa etten varmastikkaan vastaa jos olen hankalassa paikassa mutta aivan varmasti soitan takaisin heti kun sellainen mahdollisuus tulee. Tosin täytyy myös myöntää että jos soittaja yrittää tavoitella 2 miljoonaa kertaa peräkkäin niin voi olla että annan odottaa yhden ylimääräisen 10 minuuttia.

Oli aiemmin juttua puhelin käyttäytymisestä lankapuhelimessa. Tässäkin asiassa on tullut suuria muutoksia. Nykyään kun vastataan jopa tuntemattomalle numerolle moi, heippa, moro taikka muuta vastaavaa. Ei siis nimellä saatika osoitteella. Puhelut lopetetaan moro tai esim. kattellaan. Sinänsä, voin sanoa että henkilökohtaisesti on hyvä että puhelu lopetataan kevyesti ja nopeasti. Mutta. Voisiko asiat tehdä toisin?

Lisä haittana nyky ihmisille on syntynyt puhelinmyyjät. Siinä on ammattiryhmä jota monessa kohtaa ymmäretään väärin jne. Tästä voisin vaikkapa kirjoittaa aiheen toisena päivänä, aihe kun sinänsä on suhteellisen pitkä asia.

Lopuksi haluaisin todeta että malttia siellä puhelimessa ja tähän liittyvässä oheis toiminnassa! Kyllä sieltä puhelimen muistista nähdään että olet soittanut :D

Tätä juttua kirjoittaessani tulikin mieleeni monta aihetta josta voisi kirjoitella tässä tulevina päivinä :D

Ammattikuljettaja ja ammattipätevyys

Ammattikuljettajalla tarkoitetaan yleensä henkilöä, joka työkseen ajaa ajoneuvoa määränpäästä toiseen. Kuljetusvälineenä voi toimia henkilöauto, pakettiauto, kuorma-auto tai vaikkapa bussi. Kuljetettavana tavarana saattaa olla paketti tavaraa, nk. kollitavaraa, vaarallisia-aineita tai peräti ihmisiä.

10.9.2013 on merkittävä päivämäärä. Sillä tähän päivään saakka ihmisiä, eli henkilöliikennettä on voinut kuljettaa ilman ammattipätevyyttä. Tavaraliikenteeseen ammattipätevyys tuli pakolliseksi 10.9.2014. Lisäksi ammattipätevyys sisältää muutaman muun kriteerin josta lisää myöhemmin.

Jos kelataan aikaa hiukan taaksepäin niin saadaan hiukan näkökulmaa miten asiat ovat muuttuneet. Ei tarvitse mennä kuin 15 vuotta ajassa taaksepäin niin huomataan muutaman merkittävän eron. 15 vuotta sitten kun itsekkin olin ajokortti oikeutetussa iässä, niin jokaisella oli valinta edessä. Eli sinulla oli valintana ajatko itsellesi niin sanotun pelkän B:n, eli henkilöauton kuljettamista oikeuttavan ajokortin. Toisena vaihtoehtona oli ajaa suoraan C-kortti, tarkoittaen siis sitä että sait oikeuden ajaa kuorma-autoa. Tähän aikaan oli siis mahdollista että ajoit 18 vuotiaana kuorma-auton ajoa oikeuttavan ajokortin ja hait suoraan tälle alalle hommin. Tuurilla (taikka taidolla) pääsit heti hommiin, siis ajamaan kuorma-autoa. Tähän aikaan Suomessa ei vaadittu mitään erillistä koulutusta mutta tokihan työnantajalla saattoi olla omat vaatimuksensa. Muistaakseni pelkkä B-kortti maksoi tähän aikaan n. 5500 markkaa, eli n. 925 €. C-kortin lisäys samalla olisi ollu 1000 markkaa lisää, siispä kuorma-auton ajokortti kustansi n. 1093 €.Tällä 1000 €:n satsauksella katsottiin että olit valmis työelämään  ja tarpeeksi pätevä kuljettamaan isoa autoa turvallisesti. Moni tutuistani ja kavereistani ajoi suoraan C-kortin, mutta itse kun tulen ns. köyhemmistä oloista ja täten sain siis kustantaa ajokorttini itse, niin päädyin pelkkään B-korttiin.

Valitettavasti ei ole enään vuosikausiin ollut mahdollista ajaa suoraan C-kortti itselleen, vaan ensin ihmiset ns. pakotetaan ajamaan B-kortti. Toisaalta tämä on hyvä asia. Täytyy kuitenkin muistaa että ennen kun sai suoraan ajaa isolla autolla niin et välttämättä ollut valmis käsittelemään ajokkiasi, osa ihmisistä kun eivät olleet valmiit käsittelemään pienempääkään autoa.

Oli miten oli, päästään viimein aiheeseen ammattipätevyys. Tuo suuri ja ihmeellinen puheenaihe. Ymmärrettävästi valtio on päättänyt edellyttää nuorilta uusilta tulokkailta pätevyyttä varmentavan koulutuksen. Mutta entäpä "vanhat" kuskit. Hyvänä esimerkkinä tähän kohtaan kerron eräästä tuttavasta joka on armeija ajoilta lähtien ajanut täyspäiväisesti rekkaa, lähinnä täysperää. En ymmärrä miten laki voi edellyttää henkilöä joka on vuodesta 1974 ajanut rekkaa armeijasta saadulla CE-kortilla menemään koulun penkille. Mitä tuo 5 päiväinen koulutus oikeastaan antaa tälle rekka kuskille? Uskoisin ja tiedänkin että tämä 40 vuoden ammattiajon aikana on kokenut ja nähnyt kaiken. Kysymys siis kuuluu. Miksi tällainen henkilö laitetaan viideksi päivälle kursseille jotta hän ns. osaa ajaa taas? Jos hän ei näitä 5 päivää mene päivittämään 5 vuoden välein niin hän menettää ajo-oikeutensa. Itse nämä 5 päivää käyneenä ja monen rekkakuskin juttuja kuulleena voin todeta että "vanhoille" kuskeille tämä ei ole kuin pakonomaista rahastusta. Oikeastaan ainoat kurssit näistä jotka he katsovat tarpeellisiksi ovat EA1 (Ensiapu), tieturva ja ADR (vaarallisia aineita sisältävä kuljetus). Eikö tätä voisi siis vaihtaa 3 päiväiseksi sellaisille kuskeille jotka ovat ajaneet rekkaa koko ikänsä?

Toisaalta voisimme kääntää tämän ammattipätevyyden päälaelleen. Eli olisiko ideaa jos järjestelmä muutettaisiin niin, että jokaiselle C- tai CE-korttia omaavalle henkilölle tulisi kirjekotiin tietyin aika välein että nyt on tullut muutokset tiettyihin asioihin. Sinänsä ymmärrän sen, että valtio hakee näillä ammattipätevyys koulutuksella sen, että jokaisella kuskilla olisi viimeisintä tietoa muutoksista.

Pidän ammattipätevyyttä kuitenkin turhanpäiväiseltä henkilölle/kuskille joka ajaa päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ymmärrettävästi tämä vaatimus on tullut myös henkilöliikenteeseen kattaen niin taksit kuin bussit. Henkilöliikenteessä työtä tekevältä henkilöltä vaadittu ammattipätevyys on eriävä kuin tavaraliikenteessä toimivalla henkilöllä. Tarkoittaen siis sitä että jos lähdet ajamaan tavara kuljetuksia ja käyt nuo ammattipätevyys kurssit tähän ryhmään kuuluvasti. Niin et voi ns. kääntää kelkkaa ja hypätä bussia ajamaan, vaan sinun täytyy käydä toiset ammattipätevyyspäivät tätä varten.

Mitä tämä ammattipätevyys sitten maksaa? Noh, riippuen paikasta ja monesta muustakin muuttujasta. Hinta voi olla 100 € sis.alv - 200 €+alv per päivä. Eli vanhalle rekkakuskille tämä tulee kustantamaan 500 € -  n. 1200 €. No okei, tämä kustannus on tietysti vain viiden vuoden välein jolloin kustannus on tietty suhteellisen pieni.

Nuorelle kuskille tämä tulee kustantamaan "hitusen" enemmän. Lisä muistettavaksi tulee 10.9.2009. Henkilö joka on ajanut kuorma-auto kortin tuon päivämäärän jälkeen joutuu käymään ammattipätevyyden peruskurssin, siispä sitä istutaan sitten 140 tuntia koulunpenkillä. Tässä tulee lisä muistettavaksi se, että jos henkilö on alle 21-vuotias niin hänen täytyy käydä pidennettynä tämän saman kurssin, eli 280 tuntia. Allekirjoittanut on kuten aiemmin mainittuna ajanut alunperin vain B-kortin ja ollut sen verran tyhmä, että tuo C-kortti tuli ajettua vasta tuon yllämainitun päivämäärän jälkeen. Sitä on siis saanut istuskella koulunpenkillä 140 tuntia. Tämä 140 tuntia (myös 280 tuntia) sisältää 10 tuntia ajo-opetusta. Eli vaikka minua on ajatettu ympäri kylää kuorma-autolla, niin minua ajatetaan vielä lisää. Aivan älytöntä!

Jos on kyse henkilöliikenteen ammattipätevyydestä niin ollaan samassa tilanteessa, eli samat tuntimäärät ja muut määräykset. Ainoa ero tulee päivämäärässä, eli jos olet ajanut D-kortin 10.9.2008 jälkeen niin joudut käymään perustason ammattipätevyys.

Älyttömäksi tästä koko asiasta tekee tietty raha ja samalla kysymys siitä, mistä saadaan uusia kuskeja?

Jos oletetaan että meillä on nuori innokas kuski joka haluaa lähteä vaikkapa rekkakuskiksi. Mitä tämä sitten vaatii ja kustantaa?
- B-kortti = 1000 € - 2500 €
- C-kortti = 1000 € - 2000 €
- Ammattipätevyys peruskoulutus = 1500 € - 3000 €
- CE-kortti = 3000 € - 5000 €

Hintaa tulee siis 6500 € - 12500 €. Kysymys kuuluu = kenellä nuorella on tuollaisia rahoja laittaa jotta pääsee ajamaan rekkaa?

Kun otetaan vertailuksi. Jos olet ajanut CE-kortin 15 vuotta sitten niin olet todennäköisesti maksanut C-kortista pyöreet 1000 €. CE-kortti oli tuohon aikaan n. 1000 € ja lisätään vielä nykypäivän määräysten mukaiset 5 ammattipätevyyspäivää eli 500 €. Halvimmillaan olet siis aiemmin voinut päästä ajamaan rekkaa n. 2500 € satsauksella.

Kuten kaikissa ostokanavien mainoksissa sanotaan. Eikä tässä vielä kaikki! Noilla summilla saat vasta ajaa toiselle. Nykypäivänä jos haluat ajaa omalla rekalla niin sinulla täytyy lisäksi olla (yrityksen lisäksi) Tavaraliikenneyrittäjä kurssi käytynä joka lienee 1000 € - 2000 € välillä. Liikennelupa täytyy myös olla, tällekkin on oma kurssinsa olemassa ja ilmeisesti hinta haitari on melkoisen värikäs, puhutaan 1400 € ->. Suoranaista kattohintaa en tälle ole vielä löytänyt. Liikennelupa vaatii vielä seuraavan:

1. joka on hyvämaineinen, vakavarainen ja ammatillisesti pätevä
   

• Asianmukainen vakavaraisuus: tavaraliikenneluvan hakijalla/haltijalla tulee olla käytettävissään varoja vähintään 9 000 euroa ensimmäisen ajoneuvon osalta ja 5 000 euroa kunkin seuraavan ajoneuvon osalta. Liikennetraktoreiden osalta varoja on oltava 4 000 euroa ajoneuvoa kohden. Voimavarat osoitetaan lupaviranomaiselle tilintarkastajan todistuksella, pankkivakuudella tai tilipanttauksella.

Suureksi ihmeeksi ja kysymykseksi tulee ajatus siitä että kuka tervejärkinen lähtee pyörittämään omaa kuorma-autoa taikka rekkaa tässä maassa?

Voisi myös esittää seuraavanlaisen kysymyksen:
 Jos tässä yritetään estää harmaata taloutta, niin millä valtio selittää sen, että kun uusia kuskeja ei oikein löydy taikka nuorilla ei ole mielenkiintoa satsata tuollaisia summia ja aikaa jotta pääsee ratin taakse istumaan, niin joudutaan ottaa kuskeja esimerkkinä virosta jossa nämä kaikki hoituu huomattavasti halvemmalla jne. TAI, sitten toinen vaihtoehto, käytetään suoraan ulkomaalaista kuljetusliikettä mm. sen takia ettei suomessa ole tarpeeksi kuskeja. Eikö näissäkin tapauksissa ole kyse harmaasta taloudesta?

Ymmärrettävistä syistä moni suomalainen rekka-/tavaraliikenne-yrittäjä on siirtänyt yrityksensä/kalustonsa ulkomaille mm. koska sieltä löytyy kuskeja ja toisaalta pääsevät siellä huomattavasti halvemmalla.

Joku on voinut ihmetellä tätä kirjoitusta lukiessa että miksi et mene esim. logistiikan koulutukseen ammattikouluun taikka aikuiskoulutukseen? Toki sekin on vaihtoehto ja onkin huomattavasti halvempaa käydä nämä kaikki sitä kautta jos sinulla on ylimääräiset 1 vuosi - 3 vuotta. Kirjoituksen nimenomainen tarkoitus on oikeastaan juuri se, että "ennen vanhaan" saatoit ajaa rekkakortin itsellesi omalla kustannuksellasi. Nykyään tämä ei kuitenkaan ole kannattavaa. Olen valitettavasti kuullut sellaistakin juttua että on suunnitteilla lakimuutos niin, ettei koulukuntayhtymät, eli ammattikouluilla jne olisi enään mahdollisuutta tarjota koulutusta logistiikan alalle. Jos tämä menee läpi niin voin vain todeta ettei päättäjät taida tietää mihin ovat ajamassa kyseistä alaa.

Lopuksi voinen lausua ajatuksen jonka kuulin eräältä vanhemmalta herras mieheltä joka on toiminut rekkakuskina yli 30 vuotta, tästä hän on viimeiset 15 vuotta toiminut kontti kuskina.

"Ennen vanhaa ajettiin vaikkapa Helsingistä Kokkolaan ja takaisin Helsinkiin. Helsingistä saatiin aamulla täydet kontit kyytiin, kuskattiin Kokkolaan jossa kipattiin kontit pois kyydistä ja saatiin paluu kuormaksi toiset täynnä olevat kontit. Tätä kutsuttiin kuljettamiseksi tai rekalla ajamiseksi.

Nykyään mennään täydet kontit kyydissä Helsingistä Kokkolaan, nämä tyhjennetään Kokkolassa ja lähdetään takaisin Helsinkiin tyhjillä konteilla. Helsinkiin päästyä lastataan tyhjät kontit pois kyydistä. Tämän jälkeen lastataan toiset tyhjät kontit kyytiin, ajetaan Kokkolaan takaisin tyhjänä jossa sitten lastataan tavaraa kyytiin jonka jälkeen päästään sitten täydellä kuormalla takaisin Helsinkiin. Tätä kutsutaan LOGISTIIKAKSI."

Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää suomelle!

Tänään tulee siis kuluneeksi jo 97 vuotta siitä kun Suomi itsenäistyi Venäjän keisarikunnasta. Suomen suuriruhtinaskunta hajosi ja seuranneessa sekavassa tilanteessa Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi 6. joulukuuta 1917. Itsenäistyminen sinänsä sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä, sillä Venäjän keisarikunnan kaatumisen ansiosta "meillä" oli ns. helppo julistautua itsemme itsenäisiksi. Vanhoilla hallitsijoillamme kun oli hiukan muuta mietittävää.

Ei voi missään nimessä kuitenkaan sanoa että itsenäistyminen olisi sujunut mutkatta. Olihan suomessa kuitenkin eriäviä mielipiteitä siitä tulisiko uuden valtion olla keisarikunta, kuningaskunta vaiko kenties demokratia. Seuraavana vuonna 1918 syttyi sisällisota nk. punaisten ja valkoisten välillä. Sotaan osallistui vajaat 200 000 suomalaista ja noin 20 000 ulkomaista sotilasta. Sisällissodassa sai surmansa kaikkiaan noin 37 000 ihmistä. Mutta suomelle valtiona suurin haaste oli vasta edessä.

Tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin K. J. Ståhlberg joka vakiinnutti suomalaisen parlamentarismin, jossa eduskunnan lisäksi presidentillä oli tärkeä asema. Ståhlbergin kaudella kahtiajakautunut kansakunta alkoi eheytyä lukuisten sosiaalisten uudistusten ja elintason kasvun ansiosta.

Vuonna 1938 Neuvostoliitto (entinen Venäjän keisarikunta) esitti suomelle epävirallisen vaatimuksen alueluovutuksista. Näihin Suomi ei taipunut taikka suostunut. Vuoden 1939 syksyllä kun toinen maailmansota oli jo käynnissä Neuvostoliitto esitti uuden vaatimukset Hangon tukikohdasta sekä laajoja maa alueita Karjalassa. Neuvostoliitto esitti vaatimuksensa alueista myös muille baltian maille, nämä suostuivat vaatimuksiin. Suomi sen sijaan ei suostunut taipumaan Neuvostoliiton asettamiin vaatimuksiin jonka seurauksena puhkesi talvisota. Suomi menetti talvisodassa yli 26 500 rohkean sotilaan hengen ja yli 1000 siviiliä. Neuvostoliitto sen sijaan kärsi huomattavasti suuremmista tappioista. He menettivät yli 48 500 sotilasta, lisäksi yli 150 000 sotilasta haavoittui pahasti. Nyky laskujen mukaan tiedetään että molempien tappiot olivat huomattavasti suuremmat. -90 luvulla tehtyjen laskujen mukaan Neuvostoliitto olisi menettänyt yli 265 000 sotilasta. Talvisodan seurauksena Suomi menetti Sallan ja Kuusamon itäosat, suuren osan Karjalasta, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 % Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista eli noin 12 % koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja.

22. kesäkuuta 1941 Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon ja käytti aiemmin sovitun mukaisesti Suomen ilmatilaa ja lentokenttiä Neuvostoliiton pommittamiseen. Samaan aikaan Suomen laivasto osallistui eteläisen Suomenlahden miinoittamiseen Saksan kanssa. Neuvostoliitto vastasi pommittamalla sotilaskohteita Suomessa lentokoneilla ja tykeillä. Suomi pidättäytyi vastaamasta tuleen ja yritti vakuutella puolueettomuutta uudessa sodassa. Suomen ja Neuvostoliiton välillä vältyttiinkin merkittäviltä sotatoimilta muutaman päivän ajan. 24. kesäkuuta 1941 Neuvostoliitto evakuoi lähetystönsä Helsingissä. Kun puna-armeijan ilmavoimat pommitti 25. kesäkuuta Helsinkiä, Turkua ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta, pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa. Sota julistettiin 26. kesäkuuta. Suomen armeija ja Suomessa olleet saksalaiset joukot aloittivat maahyökkäyksen. Suomen armeija aloitti suurhyökkäyksen Laatokan Karjalassa Korpiselän suuntaan 10. heinäkuuta ja sen painopiste oli vasemmalla siivellä. Hyökkäyksen kärkenä eteni eversti Ruben Laguksen komentama 1. jääkäriprikaati, joka saavutti Laatokan rannat muutamassa päivässä. Elokuun loppuun mennessä kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin komentama Karjalan Armeija oli saavuttanut talvisotaa edeltäneet rajat. Talvisodan kokenut Suomen kansa oli harvinaisen yksimielisesti maan johdon ja menetetyn Karjalan takaisin hankkimisen takana. Uutta sotaa pidettiin talvisodan jatkosotana, joka tähtäsi kärsityn vääryyden korjaamiseen. Rytin erottua tehtävistään ja 4. elokuuta virkaan astunut uudeksi presidentiksi valittu Mannerheim katsoi elokuun puolivälissä Rytin tekemän Ribbentrop-sopimuksena tunnetun henkilökohtaisena kirjeenä lähetetyn vakuutuksen olevan pätemätön sitomaan Suomea Saksaan. Rauhanehdot saatiin elokuun lopussa. Neuvostoliiton ehtona aselevolle oli suhteiden katkaiseminen Saksaan. Eduskunta äänesti 2. syyskuuta suhteiden katkaisemisen puolesta äänin 113–43 ja Neuvostoliitto oli valmis aloittamaan aselevon 4. syyskuuta 1944 kello 8.00 sillä edellytyksellä, että Suomi tiedottaa suhteiden katkaisemisesta Saksaan. Suomalaiset lopettivat sotatoimet tuona ajankohtana, mutta neuvostoliittolaiset jatkoivat tulitusta vielä vuorokauden, mikä ilmeisesti johtui tiedotteen julkaisun viivästymisestä.

Jatkosodan päätyttyä Suomen piti laittaa käyntiin toimenpiteet Natsi-saksan karkottamisesta Suomen Lapista Neuvostoliiton kanssa tehdyn rauhan ja tämän sopimuksen seurauksena. Suomen armeijan ja Saksan 20. Vuoristoarmeijan johdon välillä aloitettiin Rovaniemellä 11. syyskuuta 1944 neuvottelut saksalaisten rauhanomaisesta vetäytymisestä Suomesta. Neuvottelijana olivat Mannerheimin nimittämä everstiluutnantti Usko Sakari Haahti ja saksalaisten puolelta armeijakunnan komentajan kenraalieversti Lothar Rendulicin edustajana esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herman Hölter. Haahti lensi Rovaniemelle 11. syyskuuta ja kaksipäiväisten neuvottelujen jälkeen laaditun sopimuksen mukaan suomalaiset antaisivat saksalaisten käyttöön 26 veturia ja 700 junavaunua evakuointia varten. Oulujoen sillat ja eteläpuoli jäisivät suoraan suomalaisille, ja taisteluosasto Westin tuli siirtyä joen pohjoispuolelle viimeistään 15. syyskuuta. Myös Toppilan satama jäisi suomalaisille, mikä oli saksalaisille hankala myönnytys, sillä satama oli tärkeä evakuoinnissa. Saksalaiset lupasivat myös jättää Oulu-Kajaani -radan ehjäksi, mutta räjäyttivät myöhemmin Kiehimän sillan.

Suomi menetti 2 maailmansodan aikana 95 000 sotilasta ja 2 000 siviiliä. Monen muun maan tavoin teki suuret tappiot, menehtyneiden prosentuaalinen määrä väkilukuun nähden oli 2,62%. Tosin luku on suhteellisen pieni verrattuna esimerkiksi Puolaan, Saksaan ja Neuvostoliittoon joiden luvut ovat pitkälti päälle 10% väestöstä. Täytyy kuitenkin muistaa että Suomen armeijan koko ja kalusto verrattuna Neuvostoliittoon oli HUOMATTAVASTI pienempi.

Vaikkakin suomi teki suuret tappiot ja käytännössä voimme todeta että Suomi hävisi sodan, niin nykypäivän suomalaiset voivat kiittää todella rohkeita sotaveteraaneja siitä, että voimme kutsua itseämme suomalaisiksi ja omaksi valtioksi. Monella tavoin voimme ajatella asiaa niin että kuinka moni nykypäivän nuorisosta lähtisi sotaan... vapaa-ehtoisina. Kuten meidän isovanhemmat ovat tehneet, puolustaakseen maataan, perhettään ja itseään.

Mitä muistan oman isoisäni kertomuksista, niin se ei missään nimessä ollut helppoa lähteä rintamalle 16 vuotiaana. Saatika jättää perheensä, kotinsa, pelastaakseen kaikki tämä. Toisaalta häneltä sai aina hyvän käsityksen siitä, että tuon ajan nuoret pitivät itsestään selvyytenä maamme, itsenäisyytemme turvaaminen. En toisaalta käsitä sitä mistä suomen rohkeat sotilaat, isoisäni mukaan lukien löysivät tuon rohkeuden, päättäväisyyden ja toisaalta kivuttomuuden tuolla rintamalla. Olen usein miettinyt esimerkkinä isoisäni kohdalla sitä, mistä tuo nuo edellä mainitut kumpuavat. Ajatellen että isoisäni oli siinä esimerkillinen ettei periksi anneta. Kolme kertaa hänet tuotiin paareilla sairaalaan kun oli pahasti haavoittunut, mutta kolme kertaa hän meni myös takaisin. Ensimmäisellä kerralla hänet tuotiin vanhan Karjalan kannakselta paareilla kun hän oli saanut Neuvostoliiton rynnäkössä luodin olkapäähänsä. Luoti meni suoraan läpi, jotenka paikattavaksi ja haavan vähääkään umpeuduttua takaisin rintamalle. Toisella kerralla kun itsepäistä sielua tuotiin paareilla hän oli saanut kranaatista sirpaleita pitkin käsiään ja jalkojaan. Jälleen takaisin rintamalle kun vähääkään pääsi liikkumaan. Kolmannen kerran hänet tuotiin paareilla kun hän oli saanut Neuvostoliiton erinomaisesti naamioituneelta tarkka-ampujalta luodin ohimoonsa. Luoti jäi päähän ja oli muutamasta millistä kiinni ettei henki lähtenyt. Luotia ei koskaan saatu ulos, joten hän kulki loppuelämänsä ns. luoti päässä. Tämän sairaala reissun jälkeen hän ei myöskään koskaan palanut rintamalle taikka sotaan. Ymmärrän sinänsä sen että monelle jäi elinikäiset arvet, ei pelkästään fyysiset vaan myös psyykkiset. Monikaan edesmenneistä sotaveteraaneista eivät koskaan toipuneet sodasta ja kaikesta näkemästään. Isoisäni söi loppu elämänsä todella vahvoja lääkkeitä eikä koskaan esimerkiksi saanut iloita autolla ajamisesta, hänelle kun ei koskaan myönnetty ajokorttia.

Siitä voin toki olla iloinen että isoisä eli päälle 80:si. Ajatellen kaikkea kärsimystä ja särkyä mitä hän joutui kokemaan sodassa. Monen kohdalla sota ei loppunut 1948. Vaan jäi elämään Suomen sotilaissa loppuelämäksi tavalla tai toisella.

Isoisä on jo pilvenreunalla katselemassa, seuraamassa elämäämme. Varmasti ihmettelemässä mihin maailma on tullut ja mihin olemme menossa. Mutta muisto hänestä elää aina sydämessä ja muisto tatuointina käsivarressani. 11 vuotta on kulunut jo siitä kun isoisästä aika jätti mutta ääretön kunnioitus hänen teoilleen, uhrauksille ja elämälle säilyy ainiaan.

Lopuksi voimme siis todeta että oikein hyvää 97-vuotis syntymäpäivää Suomen valtiolle ja sydämmeliset kiitokset KAIKILLE sotaveteraaneille

Lähteenä toiminut omat ajatukset ja Wikipedia.